Eikö tämä kahden (vai kolmen) päivän päänsärky voisi jo mennä pois?!? Koko ajan se tuolla taustalla muistuttaa. Välillä on ihan ok olo, mutta sitten jossain vaiheessa taas meinaa taju lähteä! :( Ei ole kivaa. Siihen ei tunnu auttavan mikään. Ei lääke, ei uni, ei ulkoilu, ei ruoka. Huoh! Mutta syyn ehkä tiedän tähän: se on lääke. Aloitin sen uudelleen tauon jälkeen. Mutta en kyllä muista olisiko aikaisemmin ollut samanlaista päänsärkyä aloituksessa. No, jospa se menee pian ohi.
Täällä majailee se huono onnikin vielä. Tuntuu taas kaikki hajoavan tässä talossa tai meillä. Huoh! No, jospa mua hieman lohduttaisi se, että lauantaina pääsen Ikeaan. Pääsen vihdoinkin ostamaan/katselemaan verhoja, mattoja yms. kotiin. Tulee oikeaan saumaan tuo reissu. Jospa vaan päänsärky menisi pois.
Mutta nyt siirryn Housen vastaanotolle. Palaan ehkä huomenna tänne kuvahaasteen kanssa.
Back to the Moon
31. toukokuuta 2012
30. toukokuuta 2012
Valoa makkarissa.
Sisustuskuvahaasteessa alkaa nyt toinen viikko. Aiheina on
Valaisin
Keittiötarvike
Somisteita
Kukka/kasvi
Yöpöydät
Tekstiili
Yllätyksellinen esine sisustuksessa
| Valaisin: Sijaitsee makuuhuoneessa |
Tässä on kuvaa makuuhuoneen valaisimesta. Se on anopin peruja, mutta taitaa meille jäädä. Se on tuollainen ihan tavallinen valkoinen valaisin. Tykkään kovin kyllä. :)
29. toukokuuta 2012
Haasteista
Manikyyrihaaste on nyt ollut tauolla, koska mun kynnet on ihan surkeessa kunnossa. Vaikka niitä hoidankin. Johtuu kai stressistä. Sekä se yksi kynsi lohkesi todella pahasti. No, jospa ne pian kasvaisi ja paranisi, niin saisin alkaamaan lakkaamaan. Halu on kova. Uusia lakkoja yms. tarvikkeita oon ostellut tähän himooni!
Sadan tavaran haaste on nyt tyssännyt, mutta eiköhän se pian jatku, kun pääsen kunnolla omien tavaroiden kimppuun. Osa meinaa niistäkin vielä lähtee pois, vaikka jo ennen muuttoa katsoin ne läpi.
Ainut haaste, joka nyt kiinnostaa ja on edistynyt (jollakin tavalla) on sisustuskuvahaaste. Se jatkuu huomenna, kunhan napsin kuvia ja laittelen ne koneelle.
| Leimailua |
Sadan tavaran haaste on nyt tyssännyt, mutta eiköhän se pian jatku, kun pääsen kunnolla omien tavaroiden kimppuun. Osa meinaa niistäkin vielä lähtee pois, vaikka jo ennen muuttoa katsoin ne läpi.
| Silityslauta |
Ainut haaste, joka nyt kiinnostaa ja on edistynyt (jollakin tavalla) on sisustuskuvahaaste. Se jatkuu huomenna, kunhan napsin kuvia ja laittelen ne koneelle.
Vihreyttä ja raikkautta
Tänään on aika kolea sää. Ei tee mieli mennä ulos ollenkaan. Aamulla nostelin äidiltäni saamat kesäkukkaset ulos, mutta äsken ne nostelin kuitenkin sisälle, koska alkoi satamaan räntää/rakeita. Ei siis ollenkaan kiva ilma. Lämpöä taitaa olla +6 astetta! HYRRR! Joten tämä(kin) päivä menee sisällä. Onneksi keksin jo tekemistä. Aion nimittäin käydä tuon yhden lipaston läpi ja siirrän sinne omia tavaroita.
Ihanaa, kun ulkona on jo todella vihreää. Tästä työhuoneen ikkunasta on kiva katsella ulos ja ihailla metsän vihreyttä. <3 *huokaa syvään* Kyllä se sielu ja ruumis vaan lepää täällä maalla linnun laulun keskellä. AAAH!
Tässä hieman sisustin pukuhuonetta. "Asennin" yhden romanttisen kappaverhon ikkunaan ja siitä se ajatus sitten lähti. Eihän toi taso nyt romanttinen ole, kun on terästä, mutta saa nyt mennä siinä jonkin aikaa, kunhan siihen jonkun muun löydän. Pikku hiljaa alkaa tavaratkin löytää paikkansa ja saan tätä oman näköiseksi.
Siskon kanssa tilattiin Viivukselta
astianpesuainetta sekä tiskirätti (oli kyl loppuunmyyty). Tuo tuoksuu
polkkakarkeille ja on ekologista. :) Ihana tuoksu jää aina tiskialtaan
läheisyyteen, kun tuolla pesee joitain astioita. Mä tahtoisin muuten
uuden (!!) astianpesukoneen. Tuo kone on jostain 80-90-luvulta ja ihan
kamala. Se toimii, mutta tuntuu välillä pesevän ihan ÄLYTTÖMÄN kauan!
No, jospa sitä joskus saisi uuden..
Nyt menen laittamaan pyykit kuivumaan ja sen lipaston kimppuun! :) ILOISTA TIISTAITA KAIKILLE!
| Valkovuokkoja kukkapenkissä |
| "maalaisromantiikkaa" |
| Pukkarin verho |
| Mummi ja minä-astianpesuaine |
Tags
höpinät
28. toukokuuta 2012
Hiljaiseloa viikonloppuna
Kävimme viikonloppuna Oulussa katsomassa kummityttöä sekä hieman ostoksilla. Hän on kyllä NIIIIIN iso tyttö jo! Ihana pikkuinen <3 :)
Ostimme isomman muistitikun, kun emme löytäneet edullista (kaikki yli100euroa) ulkoista kovalevyä sekä viilentävän alustan vanhalle koneella. Se on nyt sen avulla toiminut ja on miehellä käytössä. Mä saan siis ihan kokonaan käyttää tätä uutta. :) Pitäisi vaan kokeilla saisiko netin pelaamaan langattomana. Siis saisihan sen normaalin laajakaistan, mutta kun meillä on mokkula. No, joku sanoi, että onnistuu. Pitää testata. :) se oliskin kiva.
Aiomme hankkia ensi vuonna sitten valokuidulla toimivan nettiyhteyden. Täälläpäin tekeevät sitä nyt kovasti. Ensi vuonna se tulee meidänkin kylälle sitten. Kyllähän se maksaa, mutta siinä saa onneksi maksuaikaa sekä on sitten kerrankin sellainen joka toimii. :) Innolla odotan!
Tämä kuvahaaste jatkuu muuten tällä viikolla. Tää kakkosviikko onkin aika helppo. Mietin vaan tuota yllätyksellinen asia sisutuksessa, että mikä se olisi. :D Mullahan on vielä sisustus kesken jollakin tavalla. No, ensi viikolla varmaan muuttuu moni asia, kun mennään lauantaina Ikeaan (Kuopioon). Pitää ostaa mattoja, verhoja, kaitaliinoja.. yms.. Taidankin mennä Ikean sivuille bongaamaan asioita NYT! Iloista maanantaita ja alkavaa viikkoa kaikille!

24. toukokuuta 2012
Tahroja?
Mulla oli yksi kaitaliina, johon oli läikkynyt jo Hämeessä asuessa aika kivasti kahvia.
Käytin tässä aineena Vanishin suihkutettavaa tahranpoistajaa ja sitten vaan koneeseen pyörimään. Tämä lika oli tosiaan varmaan kuukauden tuossa kaitaliinassa ja nyt se on kuin uusi. :)
Niin mä olen siis Buzzador, joka saa kokeiltavaksi kaikkea uutuutta, jos on vaan sopiva ko. kampanjaan. Saan jakaa kavereille myös näytteitä ja he antavat palautetta. itsekin annan palautetta kokeiltuani tuotteita (salamaraportti) ja lopuksi teen loppuraportin. Tämä buzzaaminen on kivaa. Tutustu ja kokeile sinäkin! :) Ja tämä on vielä ilmaista! www.buzzador.com
| ENNEN Vanish-käsittelyä |
| JÄLKEEN Vanish-käsitteyn |
Tags
Vanish
Istutusta ja pihahommia
Tässä olen viimeiset päivät viettänyt tonkien multaa sekä leikellen pihamaalla pehkoja. Onkin sää ollut mitä mahtavin siihen hommaan. Eilen oli ehkä liian kuuma, mutta tänään torstaina olikin oikein sopiva, kun aurinko oli aamupäivän pilvessä. Sain tehtyä nyt kai kaikki pihahommat ennen kesää. No, marjapehkot pitäis käydä läpi, mutta olkoot nyt. Mä en enää jaksa niitä, kun ne pitäis kuitenkin moottorisahalla laittaa matalaksi. Sitten uudet tuet niille. Jos ensi keväänä sitten. Mansikkamaan kävin läpi ja senkin kohtaloa mietin. Se tulee siirtymään asiallisempaan paikkaan sekä ei niin pitkiä riviä kuin nyt on.
| Istutuspuuhat |
| Orvokki |
| Auingonkukka ja persilja |
| Pihapihlaja NYT! |
Anoppi kävi eilen ja kysyin hältä onko puutarhasaksia ja löytyhän ne. En kyllä tajunnut tuolta kakkosvaatehuoneesta niitä etsiä! O_o Mutta pääsin aamulla sitten leikkelemään villiintyneitä ruusuja pois pihlajan ympäriltä. Lähti siinä jonkin verran myös pihlajan taimiakin, koska ne oli kuivia tai vioittuneita. Kyllä se on ihan eri näköinen. :) Harmi, kun en muistanut ottaa ennen kuvaa. Mutta olen nyt tyytyväinen tulokseen. Saa nähdä kuinka ne kasvaa takaisin. Jospa ei ainakaan kovin nopsaan. Tai jos kasvaa, niin uudelleen vaan kimppuun. :D
| Navetan puolelta. |
Tags
kesä,
pihahommat
Rakkain "esineeni" on...
Tämä haaste etenee ihan liian hitaasti, mutta kun ei ole oikein vielä päässyt sisustamaan kunnolla. Kaikkea olen laittanut esille ja saanutkin kivasti laitettua, mutta kun en vaan ole kuitenkaan tyytyväinen. Mutta koska lupasin aloittaa tän haasteen, niin mennään nytten sitten näillä ja tässä hitaammassa tahdissa. Elikäs nyt loppuviikko sisustushaasteeseen:
Siinä sitä nyt on taas. :) Voepi nyt tulla pienoinen tauko, koska tekemistä on muutakin. Mutta toisaalta tuo kakkosviikko on helppo. :) Joten ei koskaan tiedä. Onko muuten kukaan lähtenyt haasteeseen mukaan?
| ASTIA: Kirkas Iittalan Kastehelmi lautanen (pieni) |
| KYLPYHUONE: Tää on nyt tällänen. |
| LIPASTO/TASO: Talon peruja. Ihanan iso ja mahtava. <3 |
| RAKKAIN ESINE: Snoopy-the dog on kulkenut kaikkialle mun kanssa viimeset 30-vuotta! <3 |
22. toukokuuta 2012
Tiistain tuhinaa omakotitalon nurkasta
T'änään olikin sitten kivaisa päivä. Se meni aamupäivästä kylillä, kun piti hoidella asioita työkkärissä, anopilla sekä kaupassakin käydä. Onneksi ruokaa ei tarvinnut tänään laitella, kun söimme eilistä pizzaa. Teinkin sitä muuten pitkästä aikaa. Oli hyvää. Kokeilin taas hieman eri tavalla väännellä sen taikinan/pohjan pellille. Tuli kivoja pyöreitä pizzoja.
No, vaikka loppupäivä menikin sitten melkein koneella istuen, mutta ei se haittaa, NIMITTÄIN saimme uuden koneen ja olen ihan in love. <3 Tässä on 17" näyttö ja tietty Windows 7, joka on aika helppo käytettävä. Ihanan pehmeät näppäimet, vaikken osaa vielä kunnolla käyttää. Aina näppäilen ihan väärästä kohtaa. Merkiltään tämä on siis Acer.
Eihän tuota juuri paljon tartte asentaa. Niin kuin ennen vanhaan. :D Mutta latailin tikuille vanhasta koneesta tietoja ja siirsin uudelle. Nopsemminhan se olisi sen ulkoisen muistin avulla käynyt, mutta kun ei sitä ole tajunnut vieläkään hommata. Se on seuraavana listalla. :) Josko ensi viikolla kävisi hakemassa sellaisen. Mulla on meinaa niin pieni muistisia noi tikut, että HUHHUH! :D
Olen mä tänään sentään saanut purettua pyykkivuoren! Siinä meni aikaa, koska oli jotain anopinkin pyykkejä ja sitten meidän vaatteita, verhoja yms. Huomiselle ei jäänyt kuin jotain lakanoita. :) Olenpas ollut reipas.
Huomenna on luvassa ruoanlaittoa ja bloggaamista sekä hieman ulkohommia. Pitää haravoida meinaa vielä yksi paikka ja kerätä oksia ja muita roskia pihasta pois. Jos vielä menisin halkosavottaankin. Katsotaan nyt mitä se mies keksii. :)

21. toukokuuta 2012
Muistutus: ÄLÄ ota kesäkissaa!
Mökille jätetty
Tuijotti ovea pieni kissa, oli aivan hädissään.
Minä se täällä, avatkaa ovi, onhan jo pimeää.
On nälkä ja jano, unikin jo, minua paleltaa.
Tuo metsäkin huokuu pelottavasti, on jo kuurassa maa.
Ovi aukesi silloin, kun mansikat tuoksui, säteili taivas ja maa.
Ilo kaikui kallion kupeelta, sirkat soitteli viuluaan.
Aurinko hitsasi ahjossaan, lintujen kuoro soi.
Kelli kissa nurmella selällään ja onnen maljasta joi.
Nyt pysyy ovi suljettuna, nukkuu portailla vainaja.
Sillä jäätynyt pisara poskellaan ja silmät suljettuina.
Se pisara hyljätyn kyynel on, se itkunsa itkenyt on.
Vain yksi ovi armahti hylätyn, pääsi lämpöön, valohon.
Nyt kissojen taivaassa hylätty, siellä kyynel on pyyhitty pois.
Saa nukkua helmassa armahtajan, mikä parempi olla vois.
Via dolorosa oli viimeinen polku kesäisen lemmikin.
Muistele lähditkö mökiltä sinä puhtain sydämin.
-Liisa Aaltonen -

![]() |
| Vili-kissa. R. I. P |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)